Olympialaiset ja niiden vaikutus Kanadan taitoluistelijoihin

Olympialaiset ja niiden vaikutus Kanadan taitoluistelijoihin
Lähde: chegg

Kun talviolympialaiset on vastikään pantu pakettiin ja elokuva I, Tonya on saanut ensi-iltansa, ei liene mikään ihme, että kaikki puhuvat taitoluistelusta. I, Tonya kertoo Tonya Hardingista ja Nancy Kerriganista, kahdesta yhdysvaltalaisesta taitoluistelijasta, jotka kumpikin kärkkyivät kultamitalisijaa ja tilaisuutta päästä kansansuosikiksi. Kerriganin ura päättyi äkillisesti, kun Hardingin aviomies antoi murskata tämän polven metallipampulla varmistaakseen Hardingin paikan luistelujoukkueessa. Kiistat eivät ole siitä pitäen karttaneet Hardingia.

Miten olympiakisat ovat nyt ja ennen vaikuttaneet Kanadan taistoluistelun historiaan ja kulttuuriin? Emme ainakaan tiedä mitään Hardingin kaltaisia selkkauksia, mutta luodaanpa silmäys.

Kanadan kultasaalis

Kanada on kahminut taitoluistelusta 25 mitalia siitä alkaen, kun se ensimmäisen kerran osallistui talviolympialaisiin vuonna 1924. Tänä vuonna Kanadan urheilijat toivat Pyeongchangista taitoluistelun joukkuekilpailun kultaa kotiin.

Kanada on perinteisesti aina loistanut taiteluistelun areenoilla, ja vuonna 1930 Cecil Smithistä tuli ensimmäinen nainen, joka toi kotiin mitalin kansainvälisestä taitoluistelusta. Barbara Scott seurasi häntä voittamalla kultaa vuonna 1948, ja joukkuekultaa saatiin kahdesti, vuosina 1960 ja 2002. Taitoluistelu on yksi maan vanhimmista kansallisurheiluista.

Kanada johti maailmaa kaupallisten luisteluratojen kehittämisessä, ja ensimmäinen luisteluhalli avattiin Québecissä vuonna 1952. Maa on jatkanut johtavassa asemassa kaikessa luistelemiseen liittyvässä.

Olympialaisten pysyvät hyödyt

Luistelu nousee keulille Kanadassa
Lähde: pixabay

Kanadan taitoluistelu kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun maa isännöi ensimmäisiä talviolympialaisiaan Calgaryssa vuonna 1988. Se on yhtä suosittua kuin verkkokasinoiden pelit ja myös yhtä jännittävää. Noihin aikoihin asti suurin osa urheilijoista oli lähtöisin Vancouverista, Ottawasta ja Torontosta, koska isot harjoittelukeskukset sijaitsivat kyseisissä kaupungeissa, mutta Calgaryn kisat johtivat suuriin rakennusinvestointeihin tapahtumien järjestämistä varten, minkä jälkeen paikallisilla asukkailla oli pääsy huippuluokan harjoitustiloihin.

Tunnetut kanadalaiset urheiluvalmentajat ovat nykyisin samaa mieltä siitä, että olympialaiset ja niiden tapahtumia varten rakennetut tilat ovat vetäneet puoleensa nuoria miehiä ja naisia osallistumaan taitoluisteluun ja jatkamaan sinnikkäästi harjoittelua, jotta heille tulisi tilaisuus osallistua kilpailuihin.

Lisäksi kisat tekivät Calgarysta, Vancouverista ja Whistleristä tunnettuja kohteita. Kanadan suunnittelutiimi mietti asioita 5–10 vuotta kisojen järjestämisajankohtaa pidemmälle ja piti rakennustöitä pitkän tähtäimen sijoituksena. Vaikka alkuinvestointi oli melkoinen, tuloksena sitten olikin matkailun ennätysvuosi 2010, jonka vaikutus jatkui ja johti erinomaisiin vuosiin 2014, 2015 ja 2016.

Whistlerin kaupungissa järjestetään nykyisin vuosittaiset hiihtokilpailut ja tapahtumia, jotka tuovat kaupunkiin ja paikallisille yrityksille ison liikevaihdon. Olympialaiset toivat kaupungin nimen kaikkien huulille.

Kanadan taitoluistelu tänään

Kanadan vuotuiset taitoluistelun mestaruuskilpailut järjestetään Vancouverissa, ja niiden ohella Kanada lähettää joukkueet MM-kisoihin sekä neljän maanosan mestaruuskilpailuihin.

Tänä vuonna Kanadan 17-henkinen taitoluistelujoukkue osallistui 11 tapahtumaan. Tavoitteena oli tuoda kotiin kolme olympiamitalia sivuamaan aiempaa ennätystä, mutta tavoite ei toteutunut. Kotiin tuli neljä mitalia. Maa lähettää MM-kisoihin kunnioitusta herättävän joukkueen, mutta tarvitaan hirmuinen ponnistus, että se pystyisi uusimaan olympialaissaavutuksensa niissäkin.